top of page

Sitsietiketti

Talkon sitsien kymmenen kultaista ohjetta

1. Sitseille tulee saapua ajoissa, myöhästymisestä sakotetaan.

2. Asun tulee olla pukukoodin mukainen

3. Toastmasterin eli seremoniamestarin ohjeita tulee noudattaa

4. Puheenvuorojen ja laulujen aikana ei jutella, syödä tai juoda.

5. Pöydästä ei saa nousta ennen lupaa Toastmasterilta.

6. Puheenvuoroa pyydetään lasia kilistämällä. Toastmaster myöntää puheenvuorot.

7. Laulua pyydetään kuten puheenvuoroakin ja laulun pyytäjän olisi hyvä osata laulu itse tai ehdottaa henkilöä, joka johtaa laulua. Kaikki osallistuvat laulamiseen parhaansa mukaan. Tätä helpottamaan Talkon sitseillä on osallistujille lauluvihkot ja Laulukirja Profitteja voi hankkia itselleen toimistolta.

8. Laulun jälkeen skoolataan. Skoolatessa maljaa kohotetaan ensin oman pöytäavecin kanssa (miehet oikealle, naiset vasemmalle), seuraavaksi toiselle puolelle ja lopuksi vastapäätä istuvan kanssa. Skoolatessa laseja ei kilistellä, pelkkä lasin kohotus riittää.

9. Laulujen aikana on useita huudahduksia millä voi tuoda lisäiloa laulamiseen. Huudahdukset sijoittuvat säkeistöjen väliin etteivät ne häiritse laulun luonnollista kulkua: ”Mellansup”-huudahduksella juodaan yhden kerran omasta juomasta ”Tempo”-huudahdus nopeuttaa laulun tahtia hyvän maun rajoissa ”Omstart”-huudahdus joko säkeistöjen välissä tai laulun lopussa kehottaa laulajia aloittamaan säkeistön tai laulun alusta

10. Laulun aikana juodaan vain kun huudetaan ”mellansup” tai juominen kuuluu laulun kulkuun


Ei kannata huolestua vaikka ei heti pääse kärryille kaikista säännöistä, mutta huomaathan että sääntöjen rikkomisesta seuraa toastmasterin määräämä rangaistus! Sitseillä ei ole tapana taputtaa vaan voi esimerkiksi hakata käsillä pöytää tai tömistellä jalkoja.

Talkon hallitus toivottaa iloisia sitsejä kaikille!
 

bottom of page